CANAL+ televisiotiimi
Keith Armstrong
Keith Armstrong on viidellä Suomen mestaruudellaan Suomen johtavia jalkapallovalmentajia. Hän kuuluu myös Suomen johtaviin jalkapallokommentaattoreihin. Englannista peräisin oleva "Keke" tuntee Valioliigan maailman erinomaisesti ja osaa selvittää paikallista kulttuuria ja käyttäytymistä.
Armstrong on toiminut aiemmin asiantuntijana lukuisissa EM- ja MM-kisastudioissa asiantuntijana. Lisäksi hänet muistetaan tanssitaidoistaan - pari vuotta sitten Keke esiintyi menestyksekkäästi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa.
Markus Autero
Markus Autero on toiminut CANAL+:n vastaavana urheilutuottajana Suomessa jo usean vuoden ajan. Hän on isännöinyt CANAL+:n Valioliiga-studiota sen ensi hetkistä lähtien, vuodesta 2004.
Autero on työskennellyt MTV3:lla Tulosruudun toimittajana vuosia. Hän raportoi mm. vuosien 1998 ja 2000 jalkapallon arvokisoista. Autero oli mukana Urheilukanavan alkutaipaleella tuottajana, toimittajana ja selostajana. Hän on toiminut myös Motorforumin sekä tv-mainosten ja -dokumenttien tuottajana.
Juha Taivainen
Juha Taivaisen ääntä on kuultu CANAL+:n lähetyksissä huhtikuusta 2001 alkaen. Taivaisen selostuksista kumpuaa lajituntemus ja pelin ymmärrys. Hänellä on kokemusta myös jalkapallon MM-kisojen selostamisesta Urheilukanavalla vuonna 2002. Taivainen vastaa CANAL+-kanavilla Valioliigan ja Serie A:n selostamisesta.
Mikko Innanen
Mikko Innanen on uusi sinivalkoinen ääni. -Suomen A-maaotteluiden selostaminen on urani kohokohta tähän mennessä, sanoo Innanen.
Innasen ääni on kuulunut myös YLEn radiokanavilla ja eri paikallisradioissa sekä Eurosportilla. Innanen on selostanut mm. USA:ssa pelatut jalkapallon MM-kisat ja oli mukana Lillehammerin Olympialaisissa vuonna 1994. Hän tuli CANAL+:aa edeltäneelle SuperSportille jo vuonna 1995.
Suomen A-maaotteluiden lisäksi Innasta voi kuulla useiden eri futissarjojen lähetyksissä. Hän tuntee seurojen historian ja perimän niin hyvin, että käy kävelevästä tietopankista.
Pasi Rautiainen analysoi Suomen jalkapallon lippulaivan eli miesten A-maajoukkueen otteluita CANAL+:lla. Rautiaisen intohimoinen suhtaututuminen jalkapalloon näkyy kaikessa - myös jalkapallostudioissa. Rautiaisen eläväinen tyyli ja konekiväärimäinen puhetapa takaavat viihteen ja asiantuntevuuden yhdistymisen.
Rautiainen tunnettiin ennen valmentajauraansa myös huippupelaajana. Hän edusti pitkään HJK:ta ennen siirtymistään Saksaan. Saksassa seuroihin kuuluivat mm. Bayern München, Werder Bremen ja Arminia Bielefeld. A-maaotteluita keskikentän väkkärälle kertyi kaikkiaan 29 kappaletta.
Rautiaisen kotimaassa valmentamiin seuroihin kuuluvat mm. PK-35, FC Jokerit ja FC KooTeePee. Suurin saavutus on Suomen Cupin voitto Jokereissa kaudella 1999. Seuraavalla kaudella Jokerit voitti Rautiaisen alaisuudessa hopeaa. Loppuvuodesta 2005 lähtien Rautiainen on valmentanut tallinnalaista FC Floraa.
Tv:ssä Rautiainen on ollut suuressa roolissa Mestarien liigan lähetyksissä.
Matti Eve
UCL-isäntä pitkällä kokemuksella
UEFA Champions Leagueta CANAL+:lla isännöivä Matti Eve on toiminut urheilutoimittajana radiossa ja tv:ssä yli 20 vuoden ajan. Nykyään lahtelaista Radio Voimaa päätoimittava Eve on pitänyt juontajana ohjia käsissään yli 10 vuotta niin jalkapallon kuin jääkiekonkin puolella.
UCL ei ole Evelle vierasta, sillä hän ja Pasi Rautiainen tulivat kansalle tutuksi aikanaan Nelosen Mestarien liiga -lähetyksissä. Lisäksi Eve on tuottanut Neloselle aiemmin mm. Urheiluaamua ja golf-makasiini Draivia.
Tuomas Virkkunen
Selostaja vetää tunteella
Eurocupeja ja Espanjan liigaa pääasiassa selostava Tuomas Virkkunen on nuorehkosta iästään huolimatta tuttu nimi futisyleisölle. Hän selosti Urheilukanavalle ensimmäistä kertaa vuonna 2003 ottelun Ajax - PSV, jonka jälkeen urakoi kuusi vuotta Urheilukanavan jalkapallotarjonnan parissa. Virkkuselle tutuksi ovat tulleet niin Suomen, Ruotsin, Espanjan, Hollannin, Ranskan, Saksan ja Italiankin pääsarjat.
Tuomas on selostanut myös vuoden 2004 EM-kisoja sekä vuoden 2006 MM-kisoja YLElle ja Urheilukanavalle. Maaotteluissa miestä on kuultu viimeksi kesällä 2009 Virkkusen ollessa äänessä U21 EM-kisoissa TV Viiden puolella.
Tampereella pelaajakoulutuksen saanut Virkkunen on edustanut juniorina Ilvestä ja TPV:tä.
Omin sanoin: "llmeisesti tästä pitäs tulla tommonen tylsä virallinen. Jos itse oisin päättäny, niin siinä esittelyssä ois voinu esiintyä sanat : suuri rakastaja, Johnny Deppin ja Colin Farrelin näköinen jumaluusolento."