Tammikuun teema: International

CANAL+:n elokuvaohjelmistoon kuuluu parhaat elokuvat ei ainoastaan Hollywoodista ja Suomesta, vaan myös ympäri maailmaa. Erityisesti tammikuussa nähdään useita valioita niin lännestä kuin idästä.

Ruotsi

Wallander: Varas
Wallander: Sellisti
Wallander: Pappi
Kattona tähtitaivas

Ruotsalaisen elokuvatuotannon helmiä ovat ehdottomasti Wallander-dekkarien sarja, joista tammikuussa ensi-iltaan tulee kolme. Kattona tähtitaivas puolestaan esittelee ruotsalaisen teinin sielunmaailmaa.

Tanska

Max Pinlig
Fri os fra det onde

Perheen parissa pysytään myös Tanskassa: Max Pinlig on nuorisodraamaa nuoremmille ja Fri os fra det onde vakavampaa perhedraama vanhemmille.

Ranska

Moliére

Ranskassa on suosittua tehdä elokuvia maan oman historian merkittävimmistä hahmoista. Jean-Baptiste Poquelin, salanimeltään Moliére on yksi maailman kuuluisimpia kirjailijoita, ja ansaitsee ehdottomasti oman elokuvansa.

Espanja

Korkeat korot

Pedro Almodovar on ehkä kuuluisin ohjaaja Hollywoodin ulkopuolelta. 90-luvun draamassa Pedron jälki on hyvin latinomaista.

Venäjä

Mongol

Oscar-ehdokkaana ollut eeppinen elokuva Tsingis-kaanista.

Brasilia

The Elite Squad (Tropa de Elite)

Brasilialaisessa toimintadraamassa sukelletaan syvällä Rion slummeihin.

Japani

Laputa - linna taivaalla

Legendaarisen animaatio-ohjaajan Hayao Miyazakin itämainen satu myyttisestä valtakunnasta pilvien keskellä.

Terrence Malickin ohjaama eeppinen tarina liippaa sekä ihmisen pientä elämää että koko universumia. Pääosissa nähdään Brad Pitt, Jessica Chastain ja Sean Penn.

Lue lisää

CANAL+:n elokuvavalikoimassa on runsaasti lasten elokuvia, joiden lähetyksistä osa on suomeksi puhuttuja. Katso lista tulevista dubatuista elokuvista.

Lue lisää

USA:n presidentin vaalien kääntyessä loppusuoralle päästään myös CANAL+:lla nauttimaan kunnon poliittisesta väännöstä. Game Change on HBO:n elokuva Sarah Palinin noususta täydestä tuntemattomuudesta tapahtumien keskipisteeseen vuoden 2008 USA:n presidentin vaaleissa. Pääosissa Julianne Moore ja Ed Harris.

Lue lisää

Oscar-palkittu Black Swan ja muita huippuleffoja CANAL+:lla.

Lue lisää

Leffafaneille 2012 on uskomaton vuosi. Tässä maistiaiset CANAL+:n tarjonnasta.

Lue lisää

Facebook-ryhmissämme avaamme maksu-tv-maailmaa parhaamme mukaan. Kaikki palaute on tervetullutta!

Lue lisää

Joulun elokuvat hauskuuttavat, tunnelmoivat ja tarjoavat jännitystä.

Lue lisää

CANAL+ Family esittää aamuisin lastenohjelmia ja päivisin lapsiystävällisiä kokoillan elokuvia. CANAL+ Emotion on elämän suuriin tunteisiin keskittyvä elokuvakanava.

Lue lisää

Syyskuun raidoissa pyörii tavallista enemmän suomalaista ammattitaitoa, jopa tajuntaa syvempää toimintaa maailman eri kolkissa sekä tietysti huumoria...

Lue lisää

Animaatiota, komediaa, draamaa ja jännitystä. Elokuun leffat eivät jätä ketään kylmäksi. Katso TOP 5.

Lue lisää

Animaatiota, komediaa, trilleriä, dokumenttia ja kauhua. Heinäkuun leffat tarjoilevat vaikka mitä. Katso TOP 5.

Lue lisää