Syyskuun teema: Etsivä löytää
Oletko joskus ollut täysin hukassa? Oletko yhtäkkiä huomannut kadottaneesi jotain tärkeää… tai jonkun tärkeän?
Oletko esimerkiksi kerännyt pienempänä oravan syömiä käpyjä, joita säilöit kenkäkaatikossasi? Ja satuitko kerran uintireissulla Sietikka-lammella Lahden Ahtialassa löytämään todella pitkän, ainakin 12-senttisen, kurren nakertaman kuusenkävyn, josta olisi selkeästi tullut kokoelmasi kruunu? Entä kävikö sinullekin niin, että kotimatkalla tämä mahtava puuhedelmä vain lipsahti taskustasi ja katosi ikiajoiksi, eikä mikään käpy enää koskaan tuntunut samalta?
Ehkäpä ei, mutta useassa CANAL+:n syyskuun elokuvassa etsitään niin kuumeisesti jotakin kadonnutta, että pystyt varmasti samaistumaan johonkin näistä suurista etsinnöistä. Tässä niistä Top 5.
Richard Jenkins esittää – Oscar-ehdokkuuden arvoisesti – työhönsä täysin kyllästynyttä professoria, joka on malliesimerkki siitä, kuinka hukassa ihminen voi olla. Hänen elämälleen löytyy kuitenkin sisältöä, kun hän löytää maahanmuuttajapariskunnan majoittuneena New Yorkin asuntoonsa. Välinpitämättömyydessään professori antaa näiden jäädä, mutta huomaakin pian löytäneensä uusia ystäviä, joiden puolesta hän ei epäröi tehdä suuriakaan uhrauksia. Lopulta huomaamme kylmässä professorissa piilevän valtavasti sydäntä.
Ensi-ilta to 3.9. klo 22 CANAL+ First ja CANAL+ Film HD.
Jos Mamma Miaa katsoo huolimattomasti saattaisi luulla kyseessä olevan vain kauniissa kreikkalaisessa maisemassa kuvattu kimara ABBA-lauluja. Mutta pinnan alle on haudutettu sykähdyttävä kertomus naimisiin menossa oleva tytöstä (Amanda Seyfried), jolta on hukassa varsin olennainen osa elämää: oma isä. Siksi tyttö kutsuukin häihinsä kolme äitinsä (Meryl Streep) ex-poikaystävää (Pierce Brosnan, Colin Firth Stellan Skarsgård), joiden joukossa hänen isänsä on pakko olla.
Varoitus: elokuva aiheuttaa yhteislaulua kotikatsomossa.
Ensi-ilta pe 4.9. klo 22 CANAL+ First ja CANAL+ Film HD.
Indiana Jones on ehkäpä maailman kuuluisin seikkailijahahmo, joka laittaa itsensä aina täysin likoon löytääkseen kallisarvoiset aarteet ennen natseja tai kommunisteja, tapauksesta riippuen. Syyskuussa CANAL+:lla nähdään koko Indy-leffasarja alkaen 2.9. Kadonneen aarteen metsästyksellä (1981). 9.9. vieraillaan Tuomion temppelissä (1984) ja 16.9. lähdetään Viimeiselle ristiretkelle (1989). Moni luuli Indyn tarinan loppuneen tähän, mutta lähes 20 vuotta edellisen seikkailun jälkeen Harrison Ford ja Steven Spielberg kaivoivat Indyn ruoskan jälleen esiin ja ottivat suunnan kohta Kristallikallon valtakuntaa (2008), jossa kyseisen kristallikallon löytäjää odottaa ennenkuulumattomat vauraudet.
Ensi-ilta la 19.9. klo 22 CANAL+ First ja CANAL+ Film HD.
Paperilla saattaisi tuntua kliseiseltä katsella Will Smithin kertovan omalle pojalleen elämän totuuksia: ”If you want something, you go get it. Period.” Mutta Onnen potkuja on yllättävän syvällinen tositapahtumiin perustuva tarina taloudelliseen ahdinkoon joutuvasta Chris Gardnerista (Oscar-ehdokkuuden roolista saanut Will Smith). Tämä yrittää potkut saatuaan hampain kynsin etsiä keinoja, joilla pitää itsensä ja poikansa (Willin oma poika Jaden Smith) pois San Franciscon kaduilta. Chris aloittaa onnen tavoittelun palkattomana harjoittelijana suuressa pörssiyhtiössä, jossa hän saa niskaansa kaiken mahdollisen loan. Ottamalle kaiken hymyillen vastaan hän opettaa samalla pojalleen tärkeitä opetuksia elämästä.
Ensi-ilta pe 11.9. klo 22 CANAL+ First ja CANAL+ Film HD.
HBO:n sykähdyttävässä dokumenttielokuvassa kohtaamme ihmisiä, joilta on katoamassa ne ihmiselle kaikkein arvokkaimmat asiat: muistot. Memory Loss Tapes esittelee 7 ihmistä, joilla on astetta toistaan vaikeampi dementia. Ajoittain he löytävät ajatuksissaan takaisin menneisyyteensä kadottaakseen sen taas vartin päästä uudestaan. Dokumentti yrittää kuvata sitä, miltä tämän Suomessakin yleisen (n. 70 000 potilasta) sairauden kanssa eläminen tuntuu.
Ensi-ilta ma 21.9. klo 22 CANAL+ First ja CANAL+ Film HD.
Teksti:
Jussi Hakanen

Game Change
USA:n presidentin vaalien kääntyessä loppusuoralle päästään myös CANAL+:lla nauttimaan kunnon poliittisesta väännöstä. Game Change on HBO:n elokuva Sarah Palinin noususta täydestä tuntemattomuudesta tapahtumien keskipisteeseen vuoden 2008 USA:n presidentin vaaleissa. Pääosissa Julianne Moore ja Ed Harris.
Lue lisää

Upea Black Swan CANAL+:lla
Oscar-palkittu Black Swan ja muita huippuleffoja CANAL+:lla.
Lue lisää

Tulossa: Liisa Ihmemaassa, Kuninkaan puhe ja Harry Potter
Leffafaneille 2012 on uskomaton vuosi. Tässä maistiaiset CANAL+:n tarjonnasta.
Lue lisää

CANAL+ Facebookissa
Facebook-ryhmissämme avaamme maksu-tv-maailmaa parhaamme mukaan. Kaikki palaute on tervetullutta!
Lue lisää

Joulukuun leffat: TOP 5
Joulun elokuvat hauskuuttavat, tunnelmoivat ja tarjoavat jännitystä.
Lue lisää

CANAL+ Family ja CANAL+ Emotion
CANAL+ Family esittää aamuisin lastenohjelmia ja päivisin lapsiystävällisiä kokoillan elokuvia. CANAL+ Emotion on elämän suuriin tunteisiin keskittyvä elokuvakanava.
Lue lisää

Syyskuun leffat: TOP 5
Syyskuun raidoissa pyörii tavallista enemmän suomalaista ammattitaitoa, jopa tajuntaa syvempää toimintaa maailman eri kolkissa sekä tietysti huumoria...
Lue lisää

Elokuun leffat: TOP 5
Animaatiota, komediaa, draamaa ja jännitystä. Elokuun leffat eivät jätä ketään kylmäksi. Katso TOP 5.
Lue lisää

Heinäkuun leffat: TOP 5
Animaatiota, komediaa, trilleriä, dokumenttia ja kauhua. Heinäkuun leffat tarjoilevat vaikka mitä. Katso TOP 5.
Lue lisää