FUTIS+-tiimi

Pasi Rautiainen on intohimoisella suhtautumisellaan jalkapalloon herättänyt paljon keskustelua. Hän on suuressa roolissa mm. Mestarien liigan lähetyksissä. Paitsi menestyneenä valmentajana, Rautiainen muistetaan myös huippupelaajana. Hän edusti pitkään HJK:ta ennen siirtymistään Saksaan, jossa hän edusti mm. Bayern Müncheniä, Werder Bremeniä ja Arminia Bielefeldiä.

Tutustu myös Pasin Käskyttäjä-blogiin

Keith "Keke" Armstrong on viidellä Suomen mestaruudellaan Suomen johtavia jalkapallovalmentajia. Hän kuuluu myös Suomen johtaviin jalkapallokommentaattoreihin. Newcastlesta kotoisin oleva "Keke" tuntee niin kotimaisen kuin ulkomaisenkin jalkapallomaailman erinomaisesti ja osaa selvittää paikallista kulttuuria ja käyttäytymistä. Armstrong on ennen CANAL+:aa toiminut asiantuntijana lukuisissa EM- ja MM-kisastudioissa.

Tutustu myös Keken Rankkipotku-blogiin

Eurocupeja, Veikkausliigaa ja Espanjan liigaa pääasiassa selostava Tuomas Virkkunen on nuorehkosta iästään huolimatta tuttu nimi futisyleisölle. Hän on ehtinyt urakoida kuusi vuotta Urheilukanavan jalkapallotarjonnan parissa, selostaa vuoden 2004 EM-kisat sekä vuoden 2006 MM-kisat YLElle ja Urheilukanavalle sekä U21-vuotiaiden EM-kisat 2009 TVViidelle. Tampereella pelaajakoulutuksen saanut Virkkunen on edustanut juniorina Ilvestä ja TPV:tä.

Katso video Tuomaksen futispyhätöstä

Tutustu Tuomaksen Romantikko-blogiin

Studioisäntä Tuomas Tahvanainen on työskennellyt tv:ssä jo suhteellisen pitkään. Urheilun parissa tutuksi tulivat mm. vuoden 2006 MM-kisat Saksassa. Tuomas teki aamuvuoroja ennen siirtymistään CANAL+:n riveihin. Hän oli MTV3:n Huomenta Suomen juontaja. Nyt Tuomas isännöi Eurocupien, Veikkausliigan ja Valioliigan studioita. Nopea hyökkääjä taistelee tällä hetkellä helsinkiläisen LPS:n värien puolesta.

Toimittaja Antti Salo työskentelee nyt neljättä vuotta CANAL+:n viikonlopun Valioliiga-studioiden onnistumisen eteen. Veikkausliiga ja kotimainen jalkapalloilu ovat kaikkein lähimpänä miehen sydäntä ja Antti on työskennellyt mm. FC Hongan tiedottajana. Aiemmin maaotteluissa haastattelijana toiminut Antti nähdään samoissa hommissa myös kauden Veikkausliiga-studioissa.

Minna Korkka tuo muuten kovin maskuliiniseen CANAL+:n futistiimiin naisnäkökulmaa. Ennen CANAL+-debyyttiään vuonna 2009 hän on toimittanut YLEn Sportmagasinet-ohjelmaa ja raportoinut YLElle naisten EM-kotikisoista 2009. Hänen läheinen suhteensa viheriön tapahtumiin juontaa juurensa tolppien välistä. Peliuransa aikana hän vartioi muun muassa HJK:n ja Åland Unitedin maalia.

Markus Autero on isännöinyt CANAL+:n Valioliiga-studiota sen ensi hetkistä lähtien, vuodesta 2004. Markus on työskennellyt MTV3:lla Tulosruudun toimittajana vuosia. Hän raportoi mm. vuosien 1998 ja 2000 jalkapallon arvokisoista. Markus oli mukana Urheilukanavan alkutaipaleella tuottajana, toimittajana ja selostajana. Hän on toiminut myös Motorforumin sekä tv-mainosten ja -dokumenttien tuottajana.

Jalkapallon tuottaja on Pekka-Paavali Sintonen.