2) OKURIBITO (DEPARTURES) (ma 9.8.)
Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin vuonna 2009 voittanut japanilainen Departures kertoo tarinan sellististä (Masahiro Motoki), joka orkesterin hajottua löytää uuden uran elämän ja kuoleman välimaastosta.

ELOKUUN TOP 5

1) PUBLIC ENEMIES  ( la 21.8.)
Johnny Depp esittää pankkiryöstäjä John Dillingeria Michael Mannin elokuvassa lama-ajan Amerikkaa nakertavan rikosaallon pääarkkitehdistä. Myös muissa osissa isoja nimiä, mm. Christian Bale, Marion Cotillard ja Giovanni Ribisi.

2) OKURIBITO (DEPARTURES) (ma 9.8.)
Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin vuonna 2009 voittanut japanilainen Departures kertoo tarinan sellististä (Masahiro Motoki), joka orkesterin hajottua löytää uuden uran elämän ja kuoleman välimaastosta.

3) WHATEVER WORKS (su 15.8.)
Woody Allenin uusimmassa elokuvassa Larry David ("Seinfeld", "Jäitä hattuun (Curb Your Enthusiasm)") esittää lähes omaa itseään - siis kärttyisää vanhaa miestä, jonka elämään tupsahtaa yllättäen nuori, kaunis nainen (Evan Rachel Wood).

4) HAARAUTUVAN RAKKAUDEN TALO (ma 23.8.)
Mika Kaurismäen ohjaama komedia varsin huonosti voivasta avioliitosta Juhanin (Hannu-Pekka Björkman) ja Tuulan (Elina Knihtilä). 

5) THE BOX (pe 20.8.)
Kulttielokuva Donnie Darkon luojan Richard Kellyn uusimmassa elokuvassa tavallinen pariskunta (Cameron Diaz, James Marsden) joutuu erikoisen valinnan eteen; laatikossa on nappi, jota painamalla saat miljoona dollaria, mutta joku tuntematon kuolee. Painaisitko sinä sitä?

 

SYYSKUUN ELOKUVIA1)  KUNNIATTOMAT PASKIAISET  (la 4.9.)Quentin Tarantinon elokuvassa Brad Pitt lähtee joukkioineen nitistämään Hitleriä. Sivuosassa jäätävänä natsiupseerina nähdään ylivoimaisesti sivuosa-Oscarin vienytChristopher Waltz.2) KAUHEA KANKKUNEN (la 11.9.)Zach Galifianakisin hämärän huumorin vihdoin suuren yleisön tietoisuuteen nostanut hittikomedia kertoo varsin railakkaasta polttariretkestä Las Vegasiin.3) EARTH (ma 6.9.)BBC:n ja Disneyn tuottama luontodokumentti seuraa kolmea eläinperhettä vuoden ajan ja on erityisen komeaa katseltavaa, varsinkin HD:nä. 4) ANTICHRIST (ma 27.9.)Lars Von Trierin hyytävässä draamassa Willem Dafoen ja Charlotte Gainsbourginesittämä pariskunta sulkeutuu mökille selvittääkseen avio-ongelmansa, mutta onni ei ota tullakseen takaisin.   5) HARRY POTTER JA PUOLIVERINEN PRINSSI (la 18.9.)Kassatulojen aatelia olevan Potter-saagan 6. elokuvassa Voldemortin synkkä menneisyys paljastuu Harrylle.
SYYSKUUN ELOKUVIA
1)  KUNNIATTOMAT PASKIAISET  (la 4.9.)
Quentin Tarantinon elokuvassa Brad Pitt lähtee joukkioineen nitistämään Hitleriä. Sivuosassa jäätävänä natsiupseerina nähdään ylivoimaisesti sivuosa-Oscarin vienytChristopher Waltz.
2) KAUHEA KANKKUNEN (la 11.9.)
Zach Galifianakisin hämärän huumorin vihdoin suuren yleisön tietoisuuteen nostanut hittikomedia kertoo varsin railakkaasta polttariretkestä Las Vegasiin.
3) ANTICHRIST (ma 27.9.)
Lars Von Trierin hyytävässä draamassa Willem Dafoen ja Charlotte Gainsbourginesittämä pariskunta sulkeutuu mökille selvittääkseen avio-ongelmansa, mutta onni ei ota tullakseen takaisin.
4) EARTH (ma 6.9.)
BBC:n ja Disneyn tuottama luontodokumentti seuraa kolmea eläinperhettä vuoden ajan ja on erityisen komeaa katseltavaa, varsinkin HD:nä.
   
5) HARRY POTTER JA PUOLIVERINEN PRINSSI (la 18.9.)
Kassatulojen aatelia olevan Potter-saagan 6. elokuvassa Voldemortin synkkä menneisyys paljastuu Harrylle.

SYYSKUUN TOP 5

1)  KUNNIATTOMAT PASKIAISET  (la 4.9.)
Quentin Tarantinon elokuvassa Brad Pitt lähtee joukkioineen nitistämään Hitleriä. Sivuosassa jäätävänä natsiupseerina nähdään ylivoimaisesti sivuosa-Oscarin vienyt Christopher Waltz.

2) KAUHEA KANKKUNEN (la 11.9.)
Zach Galifianakisin hämärän huumorin vihdoin suuren yleisön tietoisuuteen nostanut hittikomedia kertoo varsin railakkaasta polttariretkestä Las Vegasiin.

3) ANTICHRIST (ma 27.9.)
Lars Von Trierin hyytävässä draamassa Willem Dafoen ja Charlotte Gainsbourgin esittämä pariskunta sulkeutuu mökille selvittääkseen avio-ongelmansa, mutta onni ei ota tullakseen takaisin.

4) EARTH (ma 6.9.)
BBC:n ja Disneyn tuottama luontodokumentti seuraa kolmea eläinperhettä vuoden ajan ja on erityisen komeaa katseltavaa, varsinkin HD:nä.
   
5) HARRY POTTER JA PUOLIVERINEN PRINSSI (la 18.9.)
Kassatulojen aatelia olevan Potter-saagan 6. elokuvassa Voldemortin synkkä menneisyys paljastuu Harrylle.

Terrence Malickin ohjaama eeppinen tarina liippaa sekä ihmisen pientä elämää että koko universumia. Pääosissa nähdään Brad Pitt, Jessica Chastain ja Sean Penn.

Lue lisää

CANAL+:n elokuvavalikoimassa on runsaasti lasten elokuvia, joiden lähetyksistä osa on suomeksi puhuttuja. Katso lista tulevista dubatuista elokuvista.

Lue lisää

USA:n presidentin vaalien kääntyessä loppusuoralle päästään myös CANAL+:lla nauttimaan kunnon poliittisesta väännöstä. Game Change on HBO:n elokuva Sarah Palinin noususta täydestä tuntemattomuudesta tapahtumien keskipisteeseen vuoden 2008 USA:n presidentin vaaleissa. Pääosissa Julianne Moore ja Ed Harris.

Lue lisää

Oscar-palkittu Black Swan ja muita huippuleffoja CANAL+:lla.

Lue lisää

Leffafaneille 2012 on uskomaton vuosi. Tässä maistiaiset CANAL+:n tarjonnasta.

Lue lisää

Facebook-ryhmissämme avaamme maksu-tv-maailmaa parhaamme mukaan. Kaikki palaute on tervetullutta!

Lue lisää

Joulun elokuvat hauskuuttavat, tunnelmoivat ja tarjoavat jännitystä.

Lue lisää

CANAL+ Family esittää aamuisin lastenohjelmia ja päivisin lapsiystävällisiä kokoillan elokuvia. CANAL+ Emotion on elämän suuriin tunteisiin keskittyvä elokuvakanava.

Lue lisää

Syyskuun raidoissa pyörii tavallista enemmän suomalaista ammattitaitoa, jopa tajuntaa syvempää toimintaa maailman eri kolkissa sekä tietysti huumoria...

Lue lisää

Animaatiota, komediaa, draamaa ja jännitystä. Elokuun leffat eivät jätä ketään kylmäksi. Katso TOP 5.

Lue lisää

Animaatiota, komediaa, trilleriä, dokumenttia ja kauhua. Heinäkuun leffat tarjoilevat vaikka mitä. Katso TOP 5.

Lue lisää

Tänä iltana

Taulukoihin