House – 6. kausi

Jaksot ja lähetysajat



    Mitä tapahtuu, kun tohtorista tulee potilas? Housen 6. tuotantokausi alkoi tammikuussa, ensimmäisenä Suomen tv:ssä.

    Yksi 2000-luvun menestyneimmistä tv-sarjoista sekä koko tv-historian tylyimmistä, ärsyttävimmistä ja kestämättömimmistä hahmoista, House, aloitti 6. tuotantokautensa CANAL+:lla 12.1.2010.

    Perinteisiä hoitokeinoja välttelevä House on jo viiden kauden ajan ollut aina oikeassa ja viillellyt julmalla sarkasmillaan neuvottelukumppaniensa itsetunnot riekaleiksi. Kuudes kausi alkaa hieman erikoisissa olosuhteissa: Housen lääkärinluvat on viety, eikä klenkkaava nyrpistelijä saa niitä takaisin, ennen kuin on viettänyt viikkoja psykiatrisella osastolla ja oppinut käyttäytymään. Hän joutuu vihdoin väkisin tutkimaan itseään ja kanssaihmisiään uusin silmin. Tähän tarjoutuukin herkullinen mahdollisuus hullujen huoneella, jossa löytyy henkisiä ongelmia laidasta laitaan.

    Vuonna 2008 House oli koko maailman katsotuin tv-sarja, ja tämä suosio on näkynyt myös palkintogaaloissa. Emmy-ehdokkuuksia on vuosien saatossa tullut 20, niin parhaasta draamasarjasta kuin Hugh Laurien pääosaroolista. Parhaan näyttelijän Golden Globen Laurie on napannut kaksi kertaa ja on ehdolla myös tänä vuonna.

    TOP 5 // Houseismit

    1. "I thought I'd get your theories, mock them, then embrace my own. The usual."

    2. "I like you better now that you're dying."

    3. "If your life's no more important than anyone else's, sign your donor card and kill yourself."

    4. "Thing is, hope's for sissies."

    5. "Is it still illegal to perform an autopsy on a living person?"

    Yksityisetsivä-kirjailija Jonathan Ames (Jason Schwartzman) jatkaa erikoisia tutkimuksiaan HBO:n Bored to Death -sarjan 3. kaudella.

    Lue lisää

    Koomikko Chris Lilley esittää kuutta eri roolia HBO:n mokumentaarikomediasarjassa.

    Lue lisää

    Tom Kane (Kelsey Grammer) nauttii täyttä luottamusta Chicagon kaupunginjohtajana, mutta taistelee samalla neurologista sairautta vastaan. Boss nähdään CANAL+:lla pian Yhdysvaltojen ensi-illan jälkeen.

    Lue lisää

    House joutui 7. kauden lopuksi kirjaimelliselle törmäyskurssille ex-rakkaansa Cuddyn kanssa, ja 8. kauden alussa tapaammekin tohtorin telkien takaa. Hugh Laurie hurmaa jälleen CANAL+:n katsojia Housen uusimmalla kaudella.

    Lue lisää

    Erikoinen miljonääri sekä entinen CIA-agentti (Michael Emerson ja Jim Caviezel) yrittävät ennaltaehkäistä rikoksia JJ Abramsin (Lost) tuottamassa sarjassa.

    Lue lisää

    1920-luvun Atlantic City pysyy tiiviisti Nuckyn (Steve Buscemi) hyppysissä HBO:n draamasarjassa Boardwalk Empire.

    Lue lisää

    Facebook-ryhmissämme avaamme maksu-tv-maailmaa parhaamme mukaan. Kaikki palaute on tervetullutta!

    Lue lisää

    BBC:n scifi-sarja Outcasts kertoo elämästä Carpathia-planeetalla maan muuttuessa asuinkelvottomaksi.

    Lue lisää

    Kahdella agentilla on mahdollisuus pelastaa ihmiskunta - terroristien joukkotuhoaseet ovat hävitettävä. Strike Back on uusi trillerisarja, jossa adrenaliinia riittää.

    Lue lisää

    Koko kestonsa ajan parhaan draamasarjan Emmy-palkinnon pokannut Mad Men nähdään CANAL+:lla vihdoin parhaaseen katseluaikaan.

    Lue lisää

     True Bloodin 4. kausi: vertahyytävää romantiikka ja jännitystä CANAL+:lla elokuussa.

    Lue lisää

    Canal+

    Kalenteri

    Lisää sarjan tulevien jaksojen ensi-illat kalenteriini.

    Lisää

    Sarjat klo 21

    Taulukoihin