Hellboy II

Hellboy II: The Golden ArmyFantastinen fantasia

Pan's Labyrinth -ohjaaja Guillermo del Toro osoittaa visuaalisesti häikäisevällä toimintaseikkailulla, että maailman pelastaminen on helvetin kovaa puuhaa.

Supersankarielokuvien sankarit ovat yleensä edes hieman siloteltuja ja suurinpiirtein  hyveellisiä hahmoja. Hellboy ei ole, ei sitten lainkaan. Suoraan manalasta tullut sikareita ja olutta nykivä äreä demoni teki ensiesiintymisensä vuoden 2004 elokuvassa "Hellboy", eikä ole jatko-osassaan yhtään paheettomampi.

Ron Perlman tekee jälleen tuiman roolityön tomaatinpunaisena paholaisena, joka on vieläkin Paranormaalien ilmiöiden tutkimusyksikön leivissä. Yhdessä tyttöystävänsä Lizin (Selma Blair) sekä kalakaverinsa Aben (Doug Jones) kanssa väkivahva Hellboy on jo pyyhkinyt lukuisia demoneja maan päältä. Nyt Hellboyn voimat joutuvat kuitenkin varsinaiseen testiin, kun Legolasin ilkeältä serkulta näyttävä kostonhimoinen haltijaprinssi Nuada (Luke Goss) uhkaa valloittaa maailman herättämällä henkiin muinaisen kultaisien robottien muodostaman armeijan.

Guillermo Del Toron intohimoinen suhde visuaalisesti upeaan elokuvaan nähtiin ykkösosan lisäksi myös Oscar-palkitussa Pan's Labyrinth -leffassa, eikä Hellboy 2 jää näistä lainkaan jälkeen. Hellboyn maailmaa rakentaessa Del Toro on lainannut raikkaalla tavalla aineksia sekä  vanhoista myyteistä että tuoreista tarinoista. Lopullinen fantasiamiljöö näyttää yhtaikaa juuri elokuvaan sopivalta mutta myös selkeästi Del Toron mestariteokselta.

Kolmatta Hellboy-elokuvaa ei nähdä ainakaan vielä vähään aikaan teattereissa, sillä Del Toron to-do-listalta löytyy vielä sitä ennen kaksi JRR Tolkienin Hobitti-tulkintaa. Huhujen mukaan mukana olisi tosin myös luottonäyttelijät Ron Perlman sekä Doug Jones.

 

TOP 5 // Eurooppalaisten Hollywood-urat

1. Arnold Schwarzenegger

2. Ingrid Bergman

3. Peter Stormare

4. Penelope Cruz

5. Jean Reno

 

Leffafaneille 2012 tulee olemaan hyvä vuosi. Tässä maistiaiset CANAL+:n tarjonnasta.

Lue lisää

CANAL+:n elokuvavalikoimassa on runsaasti lasten elokuvia, joiden lähetyksistä osa on suomeksi puhuttuja. Katso lista tulevista dubatuista elokuvista.

Lue lisää

Joulun elokuvat hauskuuttavat, tunnelmoivat ja tarjoavat jännitystä.

Lue lisää

Facebook-ryhmissämme avaamme maksu-tv-maailmaa parhaamme mukaan. Kaikki palaute on tervetullutta!

Lue lisää

CANAL+ Family esittää aamuisin lastenohjelmia ja päivisin lapsiystävällisiä kokoillan elokuvia. CANAL+ Emotion on elämän suuriin tunteisiin keskittyvä elokuvakanava.

Lue lisää

Syyskuun raidoissa pyörii tavallista enemmän suomalaista ammattitaitoa, jopa tajuntaa syvempää toimintaa maailman eri kolkissa sekä tietysti huumoria...

Lue lisää

Animaatiota, komediaa, draamaa ja jännitystä. Elokuun leffat eivät jätä ketään kylmäksi. Katso TOP 5.

Lue lisää

Animaatiota, komediaa, trilleriä, dokumenttia ja kauhua. Heinäkuun leffat tarjoilevat vaikka mitä. Katso TOP 5.

Lue lisää

Kesä nytkähtää liikkeelle erinomaisten elokuvien parissa. Luvassa mm. Sandra Bullockin uran kohokohta sekä yksi parhaista animaatioista.

Lue lisää

Kesän korvilla CANAL+:n leffakanavilla nähdään mm. hieno draama Etelä-Afrikasta sekä HBO:n tuore tv-elokuva.

Lue lisää

Huhtikuun leffojen rouheimmat pääosasuoritukset nähdään Jeff Bridgesiltä (Oscar miespääosasta) sekä Anne Hathawayltä (Oscar-ehdokkuus naispääosasta). Katso koko kuun TOP 5.

Lue lisää

Canal+

Tänä iltana

Taulukoihin