CANAL+ Suomi on Facebook

Kaataako myös Liverpool Arsenalin?

Valioliigassa suurten panosten otteluita


    Valioliigaseuroilla on rankka viikko edessään, sillä arkiviikolla pelataan Valioliigaa ja viikonloppuna FA Cupia. Tiistain ja keskiviikon aikana CANAL+ näyttää yhteensä kuusi eri ottelua.

    Tiistaina viime viikonloppuna Hull Cityn vieraana yllätyksellisesti kompuroinut Manchester City yrittää palata takaisin voittojen teille joukkueen kohdatessa kotikentällään Jussi Jääskeläisen edustaman Boltonin. City tarvitsee kipeästi kolmea pistettä taistossaan TOP-4 –paikasta, sillä voitolla se nousisi viidennelle sijalle tasapisteisiin Liverpoolin kanssa. Bolton ei kuitenkaan ole antautumassa helpolla, sillä karsintaviiva uhkaa aivan liian lähellä ja pisteet käyvät näin myös vierasjoukkueelle.

    Päivän muissa kamppailuissa Portsmouth kohtaa kotonaan Sunderlandin ja Fulham nousijajoukkue Burnleyn.

    Keskiviikkona CANAL+ tarjoaa kolme kovatasoista kamppailua. Niin ManU:lta kuin Chelsealtakin selkäänsä saanut Arsenal yrittää parantaa osakkeitaan kärkikastissa, kun se kohtaa kotikentällään viime aikoina hyvään iskuun päässeen Liverpoolin. Punapaidat ovat nousseet taistelemaan Mestareiden liigapaikasta ja nyt Rafa Benitezin miehistö on kahden ottelun voittoputkessa. Viime kierroksella kaatui derbyssä Everton.

    Arsenalin ero sarjakärkeen on jo nyt yhdeksän pistettä ja sen on pakko kääntää kurssinsa turvatakseen edes kolmannen sijansa. Voitolla Liverpool nousisi vain kahden pisteen päähän lontoolaisista.

    Viime viikonloppuna Tottenhamin kanssa turhauttavaan ja itsetuhoiseen tasapeliin jäänyt Aston Villa yrittää nyt nousta TOP4-taistoon mukaan haastamalla Villa Parkilla huippuvireisen ManU:n. Punaiset Paholaiset ovat kaatuneet kauden aikana vain viidesti, mutta tuoreessa muistissa on varmastikin joukkueiden edellinen kohtaaminen, kun Villa varasti pisteet Old Traffordilta Gabriel Agbonlahorin maalilla. Molemmilla joukkueilla on paljon pelissä, siksi myös pelistä on odotettavissa viihdyttävä ja tapahtumarikas.

    CANAL+ SportExtra näyttää vielä illan kolmannessa ottelussa Evertonin ja Chelsean kohtaamisen. Saa nähdä, jatkuuko ilotulitus samankaltaisena kuin joukkueiden viime kohtaamisessa, joka päättyi 3-3-tasapeliin. Joka tapauksessa Everton ei tule päästämään sarjakärkeä helpolla kotiluolassaan.

    Chelsea jahtaa Valioliigan kärkipaikkaa lauantaina klo 17.00 CANAL+ Sport 1 –kanavan suorassa ottelussa.

    Lue lisää

    CANAL+:n suorat jalkapallolähetykset viikonloppuna käynnistyvät jo perjantai-iltana ja jatkuvat läpi viikonlopun aina maanantai-iltaan saakka.

    Lue lisää

    Italian Serie A:ssa viikonlopun kierros ulottuu kolmelle päivälle. Sarjakärki Inter pelaa ottelunsa jo perjantaina ja pyrkii näin luomaan paineta muille.
     

    Lue lisää

    Hollannin Eredivisien mestaruuskamppailu on käytännössä enää kolmen kauppa ja koko kärkikolmikko nähdään viikonloppuna CANAL+:lla suorissa ottelulähetyksissä.

    Lue lisää

    UEFA Europa League jatkuu torstaina ja CANAL+ näyttää kaksi suoraa ottelua. Ensimmäisessä kamppailussa Lille isännöi Liverpoolia ja toisessa kohtaavat Valencia ja Werder Bremen.

    Lue lisää

    Real Madrid ja Lyon kohtaavat CANAL+:n keskiviikkona suorassa UCL-ottelussa Sport 1 -kanavalla kello 21.00 alkaen.

    Lue lisää

    ManU pystyi viikonloppuna nousemaan yksin Valioliigan sarjakärkeen kaatamalla Wolvesin nihkeästi numeroin 0-1. Arsenal nousi puolestaan Chelsean kanssa tasapisteisiin voittamalla Burnleyn 3-1. Näin molemmat joukkueet pääsevät voitokkaina UCL:n ensimmäisen jatkokierroksen toiseen osaotteluun.

    Lue lisää

    Italian Serie A:ssa pelattiin tasainen viikonloppu. Pistejako nähtiin viidessä kamppailussa, eikä yksikään peli päättynyt yhtä maalia suurempaan eroon. 

    Lue lisää

    Fiorentina - Juventus alkaa Sport 1:llä lauantaina klo 19.00 välittömästi edeltävän Valioliiga-ottelun jälkeen.

    Lue lisää

    La Liga on tuttuun tapaan suuressa osassa Canal+:n viikonlopussa. Otteluita tulee suorana kuusi ja ehdoton herkkupala nähdään lauantaina, kun Real Madrid isännöi Sevillaa.

    Lue lisää

    CANAL+ näyttää lauantai-maanantain välisenä aikana yhteensä viisi ottelua suorana, joista viikonlopun helmiin kuuluu Arsenalin taisto Burnleyn vieraana.

    Lue lisää

    Canal+

    Kalenteri

    Lisää seuraavan liigan ottelut kalenteriini.

    Lisää