Indiana Jones och kristalldödskallens rike

Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta

Jos seikkailulla olisi kasvot, olisivat ne ehdottomasti hieman hikiset, pölyn likaamat ja usein varsin hämmentyneen näköiset Harrison Fordin kasvot. Fordin esittämä Indiana Jones on maailman kuuluisin seikkailija-arkeologi, jolle on lähes pakkomielle ehtiä ennen natseja ja kommunisteja ikuisuuksia kadoksissa olleiden aarteiden äärelle. Mutta toisin kuin vihollisiansa, Indyä ei potki eteenpäin ahneus, vaan halu säilyttää nämä muinaisjäänteet koskemattomina, aina seuraaville sukupolville asti.

Syyskuussa CANAL+:lla on seikkailtu Indyn kanssa jo Kadonneen aarteen metsästyksellä (1981), Tuomion temppelissä (1984) ja Viimeisellä ristiretkellä. Moni luuli Indyn tarinan loppuneen tähän, mutta lähes 20 vuotta edellisen seikkailun jälkeen Ford ja ohjaaja Steven Spielberg kaivoivat Indyn ruoskan jälleen esiin ja ottivat suunnan kohta Kristallikallon valtakuntaa, jossa kyseisen kristallikallon löytäjää odottaa ennenkuulumattomat vauraudet. Varttuneemman ja vieläkin itseironisemman Indyn seikkailu alkaa tällä kertaa 50-luvun Amerikasta. Tällä kertaa pahiksia ovat natsien sijasta venäläiset, vaarallisimpana näistä viekas kaunotar Irina (Cate Blanchett). 

Indiana Jones och kristalldödskallens rike
Indiana Jones och kristalldödskallens rike

TOP 5 // Miesnäyttelijöiden hittiputket

1. Harrison Ford 1980-1984 (Star Wars V, Kadonneen aarteen metsästäjät, Blade Runner, Star Wars VI, Tuomion temppeli)

2. Tom Hanks 1993-1995 (Philadelphia, Forrest Gump, Apollo 13, Toy Story)

3. Robert DeNiro 1995-1997 (Casino, Heat, The Fan, Sleepers, Marvin's Room, Cop Land, Wag the Dog, Jackie Brown)

4. Humphrey Bogart 1940-1946 (mm. High Sierra, Maltan haukka, The Big Shot, Casablanca, The Big Sleep ja monta muuta)

5. Will Smith 1995-1997 (Bad Boys, Independence Day, Men In Black)

--------------------------
Facebook / Twitter / YouTube

Leffafaneille 2012 tulee olemaan hyvä vuosi. Tässä maistiaiset CANAL+:n tarjonnasta.

Lue lisää

CANAL+:n elokuvavalikoimassa on runsaasti lasten elokuvia, joiden lähetyksistä osa on suomeksi puhuttuja. Katso lista tulevista dubatuista elokuvista.

Lue lisää

Joulun elokuvat hauskuuttavat, tunnelmoivat ja tarjoavat jännitystä.

Lue lisää

Facebook-ryhmissämme avaamme maksu-tv-maailmaa parhaamme mukaan. Kaikki palaute on tervetullutta!

Lue lisää

CANAL+ Family esittää aamuisin lastenohjelmia ja päivisin lapsiystävällisiä kokoillan elokuvia. CANAL+ Emotion on elämän suuriin tunteisiin keskittyvä elokuvakanava.

Lue lisää

Syyskuun raidoissa pyörii tavallista enemmän suomalaista ammattitaitoa, jopa tajuntaa syvempää toimintaa maailman eri kolkissa sekä tietysti huumoria...

Lue lisää

Animaatiota, komediaa, draamaa ja jännitystä. Elokuun leffat eivät jätä ketään kylmäksi. Katso TOP 5.

Lue lisää

Animaatiota, komediaa, trilleriä, dokumenttia ja kauhua. Heinäkuun leffat tarjoilevat vaikka mitä. Katso TOP 5.

Lue lisää

Kesä nytkähtää liikkeelle erinomaisten elokuvien parissa. Luvassa mm. Sandra Bullockin uran kohokohta sekä yksi parhaista animaatioista.

Lue lisää

Kesän korvilla CANAL+:n leffakanavilla nähdään mm. hieno draama Etelä-Afrikasta sekä HBO:n tuore tv-elokuva.

Lue lisää

Huhtikuun leffojen rouheimmat pääosasuoritukset nähdään Jeff Bridgesiltä (Oscar miespääosasta) sekä Anne Hathawayltä (Oscar-ehdokkuus naispääosasta). Katso koko kuun TOP 5.

Lue lisää

Canal+

Tänä iltana

Taulukoihin