The Happening

Onko ihmiskunnan loppu lähellä?


    M. Night Shyamalan on mies monen mystisen ja kiehtovan tarinan takana. Kuudes aisti oli 1990-luvun puhutuimpia elokuvia, joka pakotti mediankin miettimään tarkasti käytäntöjään juonenpaljastuksia kohtaan. Vaikka Shyamalanin seuraavat elokuvat Unbreakable - särkymätön, Signs ja The Village - kylä eivät olleet yhtä suuria jymymenestyksiä, näkyi niissäkin ohjaaja-kirjoittajan omaleimainen – jopa outo – kädenjälki.

    Shyamalanin uusin elokuva The Happening on yhtälailla pelottava kuin tämän aikaisemmat tarinat – hiipivästi karmivalla tavalla. Selittämätön itsemurha-aalto iskee useaan USA:n kaupunkiin, eikä kukaan tiedä mistä on kyse. Huhuja alkaa liikkua terrori-iskusta, kemiallisista kokeista ja uudesta, tappavasta viruksesta. Philadelphialainen lääkäri Elliot Moore (Mark Wahlberg, "Boogie Nights", "Departed", "Max Payne") alkaa etsiä vastausta tähän mysteeriin, mutta ei ehdi kauas ennen kuin mysteeri saavuttaa hänet. Paetessaan kaupungista vaimonsa Alman (Zooey Deschanel, "Linnunradan käsikirja liftareille", "Yes Man"), parhaan ystävänsä Julianin (John Leguizamo, "Carlito's Way", "Ice Age", "Moulin Rouge!") ja tämän 8-vuotiaan tyttären Jessin kanssa, heidän junansa pysähtyy yhtäkkiä. Kaikki yhteydet muuhun maailmaan ovat katkenneet varoittamatta, ja paniikki alkaa vallata ihmisiä. 

    Shyamalanin käsikirjoitus on saanut vaikutteita 50- ja 60-luvun hiipivän kauhun kulta-ajoilta, mutta on silti modernin hyytävä; mieleen tulevat niin Alfred Hitchcockin Linnut kuin viime vuosien pelottavin elokuva Cloverfield.

    M. NIGHT SHYAMALAN
    M. Night Shyamalan (s. 1970) ehti tehdä kaksi elokuvaa (Praying with Anger ja Wide Awake) ennen todellista läpilyöntiään, Oscar-ehdokkaaksi päätynyttä Kuudetta aistia. Intialaista syntyperää oleva Shyamalan varttui Philadelphiassa, jossa lähes kaikki hänen elokuvansa tapahtuvat. Hän aloitti elokuvien teon jo nuorena Super 8 -kameralla, ja 16-vuotiaana plakkarissa oli jo 45 lyhytelokuvaa. Tällä hetkellä hän työskentelee uusimman elokuvansa, The Last Airbender, parissa.

    Top 5 // The Happening -tähtien laulu/tanssiesitykset:

    1. John Leguizamon stand up -introtanssi
    2. Zooey - Dream a Little Dream of Me
    3. Marky Mark - Good Vibrations
    4. She & Him (Zooeyn ja M. Wardin bändi) - You Really Got a Hold on Me
    5. Marky Mark & The Funky Bunch - I Need Money

     

    Leffafaneille 2012 tulee olemaan hyvä vuosi. Tässä maistiaiset CANAL+:n tarjonnasta.

    Lue lisää

    CANAL+:n elokuvavalikoimassa on runsaasti lasten elokuvia, joiden lähetyksistä osa on suomeksi puhuttuja. Katso lista tulevista dubatuista elokuvista.

    Lue lisää

    Joulun elokuvat hauskuuttavat, tunnelmoivat ja tarjoavat jännitystä.

    Lue lisää

    Facebook-ryhmissämme avaamme maksu-tv-maailmaa parhaamme mukaan. Kaikki palaute on tervetullutta!

    Lue lisää

    CANAL+ Family esittää aamuisin lastenohjelmia ja päivisin lapsiystävällisiä kokoillan elokuvia. CANAL+ Emotion on elämän suuriin tunteisiin keskittyvä elokuvakanava.

    Lue lisää

    Syyskuun raidoissa pyörii tavallista enemmän suomalaista ammattitaitoa, jopa tajuntaa syvempää toimintaa maailman eri kolkissa sekä tietysti huumoria...

    Lue lisää

    Animaatiota, komediaa, draamaa ja jännitystä. Elokuun leffat eivät jätä ketään kylmäksi. Katso TOP 5.

    Lue lisää

    Animaatiota, komediaa, trilleriä, dokumenttia ja kauhua. Heinäkuun leffat tarjoilevat vaikka mitä. Katso TOP 5.

    Lue lisää

    Kesä nytkähtää liikkeelle erinomaisten elokuvien parissa. Luvassa mm. Sandra Bullockin uran kohokohta sekä yksi parhaista animaatioista.

    Lue lisää

    Kesän korvilla CANAL+:n leffakanavilla nähdään mm. hieno draama Etelä-Afrikasta sekä HBO:n tuore tv-elokuva.

    Lue lisää

    Huhtikuun leffojen rouheimmat pääosasuoritukset nähdään Jeff Bridgesiltä (Oscar miespääosasta) sekä Anne Hathawayltä (Oscar-ehdokkuus naispääosasta). Katso koko kuun TOP 5.

    Lue lisää

    Canal+

    Tänä iltana

    Taulukoihin