Pushing Daisies – 2. kausi
Värikäs, humoristinen ja romanttinen Pushing Daisies -sarjassa kohtaamme piirakkaleipuri Nedin sekä hänen suuren rakkautensa Chuckin, jonka Ned on herättänyt kuolleista, mutta jota hän ei saa koskea, jottei tämä kuolisi lopullisesti.
Pushing Daisiesin ykköskausi keräsi niin USA:ssa kuin Suomessa katsojien ja kriitikoiden kehut, ja samanlaisen vastaanoton on saanut Yhdysvalloissa myös sarjan toinen tuotantokausi. Tapaamme jälleen Nedin (Lee Pace), joka on jo lapsesta asti pystynyt herättämään kosketuksellaan kuolleita henkiin. Lahjalla on kuitenkin myös huono puolensa: jos Ned koskettaa henkiin herätettyä toisen kerran, tämä nukahtaa ikiuneen. Ja jos hän antaa herättämänsä ihmisen elää pidempään kuin minuutin, jonkun toisen on kuoltava tämän sijaan.
Ned on ymmärrettävästi hiukan syrjäänvetäytyvä. Hänen elämänsä kuitenkin muuttui, kun hän sai mahdollisuuden herättää edesmenneen lapsuudenihastuksensa Chuckin (Anna Friel) henkiin. Nyt Chuck asuu Nedin luona ja auttaa hänen piirakkaleipomossaan The Pie Holessa. Sydänkäpyset eivät kuitenkaan voi koskettaa toisiaan. Tarjoilija Olive (Kristin Chenoweth) on mustasukkainen ja toivoo Nedin jonakin päivänä rakastuvan tyttöön, jonka kanssa voisi olla vähän lähemmissä tekemisissä.
Toisella tuotantokaudella Ned ja Chuck jatkavat piirakoiden leipomista ja murhatapausten ratkomista yhdessä yksityisetsivä Emerson Codin (Chi McBride) kanssa. Emerson aikoinaan keksi, että Ned voisi herättää henkiin murhattuja ihmisiä siksi aikaa, että nämä ehtivät paljastaa murhaajansa nimen.
Päähenkilöiden suhteissa toki tapahtuu muutoksia sarjan edetessä. Ned on vihdoin uskaltanut paljastaa Chuckille olevansa vastuussa tämän isän kuolemasta, mutta Chuck on onnistunut antamaan hänelle anteeksi. Chuck on kuitenkin päättänyt muuttaa omaan asuntoon, mikä tekee Nedin levottomaksi.
Olive on juuri saanut tietää, että toinen Chuckin eksentrisistä tädeistä on todellisuudessa Chuckin äiti. Kiusaantuneena tietämästään salaisuudesta ja riutuen yksipuolisesta rakkaudesta Nediä kohtaan Olive vetäytyy Sound of Music -tyyliseen luostariin. Säyseä etsivä Emerson puolestaan hautoo ajatuksia pienestä tyttärestään, jonka kanssa haluaa rakentaa uuden yhteyden.
SARJA ON PÄÄTTYNYT.
Päiväys:
1. huhtikuuta 2009

Uusi sarja – How To Make It In America
How To Make It In America on Entouragen tekijöiden uusi HBO-sarja New Yorkin ankarasta muotimaailmasta. Kunnianhimoiset ja kekseliäät kaverukset Ben ja Cam lähtevät tavoittelemaan amerikkalaista unelmaa nollasta – mutta voiko isoilla unelmilla maksaa vuokran?
Lue lisää

CANAL+:n TV-sarjat yhdelle kanavalle
CANAL+ Series aloittaa huhtikuussa, jolloin nähdään muun muassa uudet TV-sarjat The Pacific, V ja How To Make It In America. CANAL+ Series korvaa kaapeli- ja satelliittiverkossa entisen CANAL+ Comedy -kanavan.
Lue lisää

Heroes – 4. kausi
Heroesin 4. kauden alussa sankarimme yrittävät tarrata kiinni normaaliin elämään. Uusi hahmo Samuel muodostaa uhkaavan klaanin.
Lue lisää

30 Rock – 4. kausi
30 Rock jatkuu uusilla 4. tuotantokauden jaksoilla. Nyt Jack (jälleen kerran roolistaan Golden Globe -palkittu Alec Baldwin) haluaa uuden näyttelijän komediasarjaansa.
Lue lisää

House – 6. kausi
Mitä tapahtuu, kun tohtorista tulee potilas? Housen 6. tuotantokausi alkaa tammikuussa, ensimmäisenä Suomen tv:ssä.
Lue lisää

Entourage – 6. kausi
Elämä Hollywoodissa ei voisi olla makoisampaa kuin Entouragessa. Uudella, jo kuudennella, tuotantokaudella Vince palaa huipulle ja Ari jatkaa maanista menoaan.
Lue lisää ja katso traileri

Jäitä hattuun – 7. kausi (Curb Your Enthusiasm)
Larry David houkuttelee koko Seinfeld-jengin takaisin ruutuun Jäitä hattuun (Curb Your Enthusiasm) -sarjan 7. kaudella. Katso Behind The Scenes -pätkä artikkelista.
Lue lisää ja katso traileri

Bored to Death – 1. kausi
Ulalla oleva kirjailija yksityisetsivän hommissa. Jason Schwartzman, Ted Danson ja Zach Galifianakis HBO:n uudessa komediasarjassa Bored to Death, CANAL+:lla 23.11. alkaen.
Lue lisää

Weeds – 5. kausi
Hehkeän Mary-Louise Parkerin esittämä yksinhuoltajaäiti Nancy sekaantui viime kaudella huumekaupan lisäksi ihmissalakuljetukseen saaden samalla meksikolaisen mafian peräänsä.
Lue lisää ja katso traileri